Friday, September 25, 2009
Thursday, December 11, 2008
Defi style mittaritesti
Lisämittarit
” Mittauslaite (mittausväline) on laite, jolla mittauksen tulokset kiinnostavista suureista saadaan esille. Mittauksessa verrataan fyysisiä arvoja reaalimaailman kohteisiin ja tapahtumiin. Pysyviä vakiokohteita ja tapahtumia käytetään yksikköinä ja mittaustulos annetaan arvona, joka on mitattavan kohteen ja vertailuyksikön suhde.”
Tällaisen määritelmän mittarista antaa wikipedia. Miksi autoon sitten pitää lisätä mittareita ? Varsinkin kun puhutaan vanhemmista perusmallisista autoista joista viritellään moottoria, tai jopa muutetaan vapaastihengitävä ahdetuksi. Ei mittariston antama informaatio ole riittävä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä että mittareita pitää osata seurata ja toimia niiden antaman infon mukaisesti.
Perinteikäs Amerikkalainen Autometer on ollut ”se paras” valmistaja. Ison veden toisella puolella on kuitenkin asiat (jälleen kerran) toisin. Japanilaisen Nippon Seiki yhtiön Defi brändi on import piireissä se ainut ja oikea merkki. Suurin ero näiden kahden valmistajan välillä on ollut toimintaperiaate. Siinä missä Autometer myy kisakokemuksella ja perinteikkäällä USA:laisella designellä, Defi vastaa täysin elektronisilla mittareilla ja nykyaikaisella ulkoasulla.
Defi on tunnettu todella hyvästä laadustaan ja tarkkuudestaan ja vastaavasti myös korkeasta hinnastaan. Halvalla ei saa hyvää, kuuluu vanha sananlasku…. Monet yritykset ovat ruvenneet valmistamaan elektronisia ”Defi style” mittareita ja kilpailevat yli puolta halvemmalla hinnalla.
Saimme testiin Lohjalaiselta Pepantuonti ( www.pepantuonti.fi ) yritykseltä testiin 3-mittarin sarjan ”Defi style” mittareita. Testattavana oli ahtopaine, seossuhde sekä pakolämpötilamittari. Valikoimista löytyy myös öljyn sekä veden lämpötilamittarit sekä öljynpaine. Kyseiset 3 mittaria valittiin testiin koska testiautosta löytyy ne aidot Defi mittarit joihin vertailu suoritettiin.
ENSIVAIKUTELMA
Mittarit olivat pakattu täysin mustiin laatikoihin joissa oli vain tarra kertomassa mikä mikin mittari oli. Jokainen paketti pitää sisällään 60mm halkaisijalla olevan ns. blackface mittarin, asennusjalan, häikäisysuojan sekä johdot ja ohjeet mittarin asentamiseen. Ohjeet ovat kiinalaiseen tapaan lyhyet ja ytimekkään, mutta kuitenkin tarpeeksi selvät. Ensimmäisenä huomi kiinnittyi painoon, mittarit ovat todella kevyitä ja asennus syvyydeksi luvataan peräti vain 30mm!! Muita ominaisuuksia ovat kaksi taustavalo vaihtoehtoa, Amber tai White sekä hälytys toiminto äänisummerin ja merkkivalon voimin kun asetettu raja-arvo ylittyy.
”Defi style” mittarit ovat ns. standalone mallia eli ne toimivat itseksensä. Aitoja Defejä on kahta eri mallia standalone sekä suositumpaa Link-sarjaa jossa mittarit kiinnitetään keskusyksikön kautta joka ohjaa ”pelkkiä” näyttöjä. Link-sarjan etuna on todella helppo johdotus, koska keskusyksikön voi sijoittaa sopivaan piiloon ja vetää yhdellä johdolla tiedot kaikille mittareille. Defi kutsuu tätä tekniikka ”Daisy-Chain” ketjuttamiseksi.
ASENNUS
Kytkettäessä mittareita ei riitä että kytkee plussan ja miinuksen. Lisäksi tarvitaan jompikumpi taustavalon piuhoista. Taustavalot voi kytkeä myös niin että esimerkiksi päiväsaikaan mittarit ovat vaaleita ja illalla jolloin ajovalot on päällä mittarit palavat punaisina. Suomessahan tosin käytetään ajovaloja päivällä ja illalla, mutta tämän voi toteuttaa esimerkiksi erillisellä kytkimellä.
Seossuhdemittarissa silmään pisti ohjeet jossa neuvottiin pelkästään ryöstämään lambda tieto eculta.
Mittareiden mukan toimitaan kaikki tarpeellinen asennusta varten. Johdot on varustettu 2-3 napaisilla liittimillä jotka vain työnnetään mittariin kiinni. Liittimet ovat hiukan jäykkiä asentaa ja välillä joutui käyttämään reilustikkin voimaa että sai liittimet kiinni. Defi Style mittareiden ainut "Daisy-chain" ominaisuus on että virrat voi kierrättää mittarista toiseen mikä onkin johdotusta helpottava asia.
TOIMINTA
Mittarit tekevät virrat kytkettäessä self testin jossa viisarit käyvät kokoaseteikon läpi sekä merkkisummeri piippaa koko toiminnon ajan. Varoitussummeri onkin kyseisten mittareiden kompastuskivi, tai ainakin silloin kuin auto on ns. jokapäiväisessä ajossa. Merkkisummeria ei nimittäin saa pysyvästi pois päältä vaan jokakerta kuin kääntää virrat päälle tekee mittarit aloituseremoniat ja mittarit huutavat kohtuuttoman kovalla äänellä.
Tässä video avaustoiminnosta:
Äänisummerin saa pois päältä painamalla mittarissa olevaa nappia virtojen kytkemis hetkellä, mutta tämä vaikuttaa vain siihen mittariin mistä nappia painat sekä on voimassa vain sihen asti kun katkaiset taas seuraavan kerran virrat.
Toinen huomioseikka on stepper motorin ääni joka eroaa selvästi defin täysin äänettömästä. Tällähän ei ole käytännössä mitään merkitystä. Eron huomaa vain jos auto ei ole käynnissä ja silloinin vain tuon avausseremonian aikana.
Tarkkuus on mittareissa kohdillaan, ainakin alkuperäisiin Defeihin verrattuna. Lukemat ovat 1:1 kaikissa tilanteissa eli tässä asiassa ollaan kyllä onnistuttu. Ahtommittarin neula liikkuu jouhevasti eikä takertelee missään tilanteissa.
Vaalea taustavaloa käytettäessä mittareita on suhteellisen helppo lukea kirkkaalla auringonpaisteellakin. Tosin Edelleen tuo blackface ominaisuus veroittaa selkeyttä verrattuna kirkaslasisiin. Pimeällä mittarit eivät ole liiankirkkaita ja selkeys on todella hyvä.
+ Hinta
+ häikäisysuoja paketissa mukana
+ tarkkus
- Äänisummeri
- hieman heppoiset liittimet (vrt Defi laatuun)
- käyttöohjeet ohjeet
- "käyttöliittymä"
Summasummarum:
Alkuperäisissä Defeissä on edelleen ominaisuuksia missä saa rahoilleen vastinetta. Testiautossa pysyy kyllä jatkossa aidot Defit ja kopiot lähtevät etsimään kotia toisista projekteista . "kopiot" ovat kuitenkin hyvä vaihtoehto edullisia elektronisia mittareita etsiville ja yllättivät positiivisesti tarkkuudellaan sekä selkeälukuisuudellaan. Suurimmat kompastuskivet ovat käyttöliitymässä sekä summerissa joka häiritsi allekirjoittanutta suuresti
Niin ja siis tässä testissä on verrattu pelkästään noihin aitoihin Defeihin eli plussat ja miinukset siltäpohjalta.
Kuvia mittareista: TÄÄLLÄ
Labels: Gunmetal GTR, Random shit
Thursday, December 4, 2008
Sunday, November 16, 2008
Wednesday, November 5, 2008
Thursday, October 2, 2008
Jokasyksyinen syysvahaus
Tänäkin vuonna tehtiin autolle syysvahaus. Kiitos kovasti Santulle loistavasta vahauksesta!!
Viimevuonna auto näytti vahauksen jälkeen tältä:
Ja tänävuonna tältä:
Ovi, kohtuu hyvä heijastuma -89 vuoden maalipinnalta...
Viimevuonna auto näytti vahauksen jälkeen tältä:
Ja tänävuonna tältä:
Ovi, kohtuu hyvä heijastuma -89 vuoden maalipinnalta...
Labels: Gunmetal GTR
Saturday, September 13, 2008
Gunmetal GT-R dyno
Vihdoin päästiin auton kanssa penkkiin, muutamien pikkuongelmien takia ei autosta saatu hierottua ihan sitä viimeistä ulos, mutta tavoitteeseen silti päästiin eli sen 500hv rajan rikkomiseen.
1.0 bar 471hv
1.3 bar 517hv
Auton luonne on todella kiva, koska jo 3700rpm on 1.0 bar ahtoja.
Auton Dynotettin AMW:llä.
1.0 bar 471hv
1.3 bar 517hv
Auton luonne on todella kiva, koska jo 3700rpm on 1.0 bar ahtoja.
Auton Dynotettin AMW:llä.
Labels: AMW, Gunmetal GTR
Friday, September 12, 2008
Eurocruising 12.9.08
Kauden viimeiset Eurocruisingit vetivät Vantaan virkatielle hurjan määrä porukkaa. Myös ajokauden viimeisimmät luomukset oli saatu ulos talleistaan. Rento meno ja Goodies-tyttöjen tanssi show takasivat hyvän tunnelman.
Juhis saapui tapahtumaan suoraan Lappeenrannasta AMW:ltä. Dyno-päivän hyvät tulokset olivat selvästi vielä mielessä.
Temen WRX STi Subaru sai myös ensimmäisen tulikasteen autotapahtumissa. Tästä pelistä kuullaan vielä myöhemmin lisää.
Bee*R oli MDS:n standyllä, jossa Vanit viihdyttivät kansaa tuhdeilla popeillaan.
Lisää kuvia yön pimeydestä: Eurocruising 12.9.08
Juhis saapui tapahtumaan suoraan Lappeenrannasta AMW:ltä. Dyno-päivän hyvät tulokset olivat selvästi vielä mielessä.
Temen WRX STi Subaru sai myös ensimmäisen tulikasteen autotapahtumissa. Tästä pelistä kuullaan vielä myöhemmin lisää.
Bee*R oli MDS:n standyllä, jossa Vanit viihdyttivät kansaa tuhdeilla popeillaan.
Lisää kuvia yön pimeydestä: Eurocruising 12.9.08
Labels: bee-r gtr, Gunmetal GTR, Subaru, tapahtumat
Wednesday, September 3, 2008
Jakopää + asentoanturi remppaa osa1
Tänään tuli purettua autosta jakopäää auki. Osat lähtivät kiltisti auki ja alahihnapyörä lähti koneistukseen. Siihen koneistetaan hammastus kampiakselin asentotunnistinta varten.
Samalla käytän laturin huollossa ja mahdollisesti muutetaan vakio viskon normaaliksi sähköflektiksi.
Samalla käytän laturin huollossa ja mahdollisesti muutetaan vakio viskon normaaliksi sähköflektiksi.
Labels: Gunmetal GTR
Tuesday, September 2, 2008
X-treme Drift challenge
Tunerssin poppoo kävi zekkaamassa kauden suurimmat Drifting kinkerit Alastarossa. Tarkoitus oli myös päästä mahdollisesti itse radalle ajamaan.
Bensaa tankkiin..
Ja vähän NOS-octane boosteria
Katsastus
Varikolla TeamFalkenin teltalla
Rataa tuli kierrettyä hyvin tasatahtiin Cribben Cossien kanssa. Powered by Valtonen Motorsports +500hv.
Tyhjinkäsin ei tarvinnut lähteä kotiin. Henkka keräsi kotiin Tuning Top-5 palkinnon. Bee*R:llä päästiin radalle yhden kerran ja yhden kierroksen verran, ennen kuin mustalippu heilahti :)
Syy: sekoiluja "vastuuvapautus todistuksen" kanssa. Ens kerralla sitten vähän lisää...
Bensaa tankkiin..
Ja vähän NOS-octane boosteria
Katsastus
Varikolla TeamFalkenin teltalla
Rataa tuli kierrettyä hyvin tasatahtiin Cribben Cossien kanssa. Powered by Valtonen Motorsports +500hv.
Tyhjinkäsin ei tarvinnut lähteä kotiin. Henkka keräsi kotiin Tuning Top-5 palkinnon. Bee*R:llä päästiin radalle yhden kerran ja yhden kierroksen verran, ennen kuin mustalippu heilahti :)
Syy: sekoiluja "vastuuvapautus todistuksen" kanssa. Ens kerralla sitten vähän lisää...
Labels: Bee-R, bee-r gtr, Gunmetal GTR, tapahtumat